Minulla on huono muisti. Tai siis minulla on kohtuullisen hyvä muisti merkityksellä, että muistan paljon kokonaisuuksia ja asioita. Sen sijaan esimerkiksi nimet ja vuodet ovat täysin mahdottomia. Mutta huonomuistisuus tulee vastaan siinä, että muistini on hyvin valikoiva, ja sen kesto riippuu aivan täysin siitä kuinka paljon muistettavaa asiaa käytän.
Tuossa ei ole sinällään mitään ihmeellistä. Aivot toimivat noin. Jos muistettavaa tietoa ei käytetä nopeasti muistiinpainamisen jälkeen, niin se ei siirry lyhytkestoisesta pitkäkestoiseen.
Pitkäkestoisessa muistissa aletaan rakentamaan synapseja muiden muistisolujen välille. Ne ovat ikäänkuin hermoratoja, joissa muistiin liittyvät välittäjäaineet liikkuvat ja eräällä tavalla päättävät pidetäänkö synapsi, se yhteys, hengissä vai sammutetaanko se. Kun tietoa käytetään uudestaan ja uudestaan, ja nimenomaan jossain mielekkäässä yhteydessä, niin uusia synapseja rakennetaan lisää ja vanhoja vahvistetaan. Silloin asia painuu muistiin.
Ja kääntäen, jos muistettavaa asiaa ei käytetä, niin synapseja aletaan poistamaan ja lopulta se muistisolu eräällä tavalla joutuu eristyksiin eikä sitä löydetä enää. Polku tai ovi, josta päästäisiin juuri siihen muistoon, on hävinnyt tai on niin koukeroisten mutkien takana vain yhtä polkua pitkin, että sinne ei osata enää suunnistaa.
Kaikessa monimutkaisuudessaan tuo prosessi on periaatteeltaan hyvin yksinkertainen. Sekä suunnattoman mielenkiintoinen ja kiehtova. Varsinkin tilanteissa, joissa aivot alkavat rakentamaan uusia kiertoteitä jo oleville muistipaikoille, koska syystä tai toisesta aikanaan tehdyt synapsit ovat käyttökelvottomia.
Kaikki tämä perustelee sitä miksi
- kertaus on opintojen äiti
- kieltä opetellessa uutta sanaa olisi käytettävä seitsemän kertaa mielekkäässä asiayhteydessä, että sen muistaisi
Takaisin minuun ja otsikkoon.
Minulla on huono muisti merkityksessä, että minulle tulee vastaan useita asioita päivän aikaan, jotka unohdan joko tunnin päästä tai viimeistään seuraavana päivänä. Jos aikaa kuluu yli viikko, niin minulla on jäljellä enää vain hailakka muistikuva siitä, että jotain oli jossain.
Tuo oli vahva peruste sille miksi aikoinaan perustin Katiskan sivuston koira-asioille. Tai jos teen digimaailman säätöjä omilla servereilläni, niin minun on pakko tehdä asennuksista, muutoksista ja korjauksista juttu. Joko julkisena tai yksityisenä. Muutoin minulla ei ole hetken kuluttua pienintäkään käsitystä mitä olen tehnyt, miten ja miksi.
Ongelma ei ole pelkästään tekemisissä, vaan myös ideoissa. Minulle tulee päivittäin mieleen ajatuksia jostain, jotka olisi selitettävä — joko tekstinä tai audiona. Viimeistään tunnin päästä en enää muista mikä se asia oli.
Moiset voisi kirjoittaa ylös. Useimmiten olen tilanteessa, että se ei ole mahdollista. Joko olen puhelimessa tai liikenteessä, enkä kertakaikkiaan pysty tekemään kirjallista muistiinpanoa. Tai olen selälläni ja katselen jotain täysin toissijaista elokuvaa tai sarjaa, ja olen vain liian laiska nousemaan tehdäkseni jotain.
Audio on tuohon ratkaisu. Tai olisi, jos muistaisin. Kyllä, minä onnistun aika ajoin unohtamaan jopa sen, että voisin samantien höpistä idean talteen. Tapahtuu usein silloin kun olen esimerkiksi kävelyllä.
Olen vakaasti sitä mieltä, että aivoissani on jokin rakenne- tai logiikkavirhe, jonka takia moiset priorisoinnit eivät toimi sen vertaa, että ne rakentaisivat viittä minuuttia kauempaa kestävän muistijäljen.
Tai sitten minulla on päässä niin vanha käyttöjärjestelmä ja tekninen ratkaisu, että muistitilaa on huomattavan rajallisesti.
Pahat kielet tosin väittävät, että kyseessä on luonnevika.
Saattaa aika ajoin pitää paikkaansakin. Tässä kohtaa kyse on ehkä opitusta toimintatavasta. Olen kehittänyt prokrastinaation taiteen asteelle. Osaksi se pohjaa laiskuudelle, jossa olen valmis näkemään enemmän vaivaa asian tekemättä jättämiselle, kuin mitä tekeminen vaatisi. Mutta iso osa saattaa olla opeteltua käyttäytymistä.
En halua miettiä epämiellyttäviä asioita. Olen aikoinaan polttanut itseni henkisesti täysin loppuun ongelmien pohtimisella, ja minulla on edelleenkin hieman taipumusta siihen. Ja koska moinen murehtiminen tapahtuu aina öiseen aikaan, joka on täyttä myrkkyä mielenrauhalle, mielenterveydelle sekä henkiselle zenille, joten pyrin aktiivisesti olemaan ajattelematta moista asiaa. Se taasen johtaa muistamattomuuteen. Ja se saattaa sitten heijastaa siihenkin, että unohdan pikkuasioita, kuten höpistä audiona talteen podcast-idean.
On olemassa toinenkin selitys, joka voisi pohjata tuohon käytökseen unohtaa epämiellyttävät asiat tai sellaiset, joita en halua ylipäätään miettiä. Tai tehdä.
Ehkä en pohjimmiltaan enää haluakaan tehdä blogeja, artikkeleita ja podcastejä. Olen tuottanut sisältöä, varsinkin koirapuolelle, vuosikymmeniä (monikko, koska aikajänne on yli 20 vuotta), ja ehkä en enää aidosti halua tehdä sitä maailmaa. Siitä on tullut rutiini ja velvollisuus, ja omassa henkisessä luonneviassani inhoan syvästi rutiineja ja velvollisuuksia.
Olen julkisestikin todennut, että minulla ei ole enää tunteenpaloa koirien ruokintaan, ravitsemukseen ja sen kaltaisiin asioihin, joista digitaalinen minäni parhaiten tunnetaan (tuossa ahtaassa genressä ja kuplassa). Olen tehnyt sitä jo niin kauan, että uusia asioita tulee vastaan huomattavan harvoin. Ei siis ole mitään mistä innostua.
Samaan saattaa pohjata sekin miksi tuotin lyhyessä ajassa melkoisen paljonkin melontaan liittyviä aiheita. Innostuin kajakkimelonnasta, retkimalliin — se on edelleenkin iso juttu, mutta vuosi sitten rikoin olkapääni, enkä päässyt melomaan. Ja siinä vaiheessa vaihdoin lennossa maanisesta tilasta depressiiviseen murjottamiseen ja henkiseen ranteiden viiltelyyn.
Eksyin taas aiheesta. Tarkoitus ei ollut puhua omista motivaattoreistani, vaan muistiinpanojen tekemisestä.
Koska elän mobiilien suhteen Applen ekosysteemissä ja teen nykyisellään työni iPadillä, kun iPhone ja Apple Watch kuormittavat elämää muilla akseleilla, niin muistiinpanotyökalu tulee siitä maailmasta. Mutta tismalleen sama tai samankaltainen löytyy taatusti androideille ja muille järjestelmille. Itseasiassa audiotallennin kuulunee vakiona aivan jokaiseen järjestelmään.
Minulla on käytössä appi Just Press Record. Osaksi siksi, että sen nimeämistapa on simppeli aikaleima, mutta aito syy sen käyttöön juontaa muista historiallisista syistä. Se oli aikoinaan ainoa audiotallennuksen appi, joka — järjestelmän sallimissa puitteissa — kykeni aidosti käyttämään iPhoneen liitettyä ulkoista mikrofonia. iPhone itse ei sitä osannut.
iOS:n oma Tallennin-appi nimeää audiotiedostot täysin aivokuolleella tavalla sijaintia käyttäen. Minulla asuu naapurissa taksiyrittäjä, joten paikannus nimeää klippini hänen yrityksensä nimellä ja sijainnilla. Se on niin ärsyttävää, että en suostu käyttämään koko Tallenninta.
Minulla on älykellona Apple Watch. Joten olen laittanut Just Press Recordin äänitysnappulan kellotauluun. Jos minun pitäisi käyttää puhelinta, niin ei tulisi mitään. Joko puhelin ei ole vieressä tai se on taskussa, ja jo pelkkä luurin noutaminen tai taskusta kaivaminen on liian suuri urakka. Audiomuistiinpanot jäisivät taatusti tekemättä — eikä tuo ole edes jossittelua, vaan noin aikoinaan juurikin kävi.
Nyt riittää, että tökkään kellon työpöydällä olevaa nappulaa ja höpisen muistettavan asian. Homma hoidossa.
Ainakin melkein. Sitten pitäisi vielä muistaa kuunnella ne tallennuksetkin joskus… Mutta yleensä muistan ne siinä vaiheessa, kun iskee inspiraatio tehdä jotain, mutta ei ole aiheideaa.
Mihinkään akuuttiin ja aikasidonnaiseen asiaan en tuota tapaa pysty käyttämään. Siihen apu periaatteessa löytyy Applen salakuuntelevasta digilutk… anteeksi, aina avuliaasta digiavustajasta Siristä. Mutta onnistun erittäin harvoin saamaan sitä laittamaan mitään muistiinpanoihin tai kalenteriin.
Kysymys muistini suhteen on siis pitkälle toimintatavoissa. Muistanko nauhoittaa idean tai ajatuksen heti, kun se tulee mieleen. Olen petrannut tuossa suhteessa.
Muistin joku aika sitten jopa siivota tallennukset, hävittää toteuttamiskelvottomat ja nimetä loput jotenkin järkevämmin kuin päiväyksellä ja kellonajalla. Mutta törmäsin uuteen ongelmaan.
Pelkkä ajatus eräällä tavalla otsikkotasolla tai lauseen mittaisena kuvauksena ei riitä. Isossa osassa ideoita en enää muistanut mikä minulla oli tausta-ajatuksena, agendana tai tulokulmana — konsulttikieltä, jos joku pelaa bullshit-bingoa. Joten joudun opettamaan itseni selittämään hieman perusteluja siitäkin miksi juttu tai podcast pitäisi tehdä, mitä aidosti haluan selittää.
Varoituksen sana loppuun. Niin näppärän vaivaton kuin kello onkin, niin työpöydällä olevaa nappulaa on helppo painaa vahingossa. Minulla oli useampikin kymmenistä minuuteista muutamaan tuntiin kestävä tallennus, jotka olivat taskunauhoituksia — vai pitäisikö sanoa rannetallennuksia.
